Luin Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskisen Lääkärilehteen kirjoittaman artikkelin Ylävirralla. Artikkeli kosketti minua kovasti ja vahvisti omia ajatuksiani ja mielipiteitäni monessa asiassa. Artikkelissa kerrottiin, kuinka Islannissa 1990-luvulla havaittiin, että valistuksesta ja lainsäädännöstä huolimatta nuoret tekevät hölmöjä valintoja ja muun muassa käyttävät päihteitä.
Päihteiden käytön vähentäminen oli vain yksi tavoite ja samalla huomattiin, että lasten ja nuorten elämässä on sekä suojaavia että altistavia tekijöitä, jotka eivät vaikuta vain päihteiden käyttöön, vaan elämän hallinnan taitoihin sekä hyvinvointiin paljon laajemmin. Lapset eivät olleet niitä, joita tuli valmentaa, vaan lasten vanhemmat, lasten kanssa tekemisissä olevat ja ympäristöstä päättävät aikuiset. Kun ei yritetty korjata lasta, vaan ympäristöä, tulokset olivat ennennäkemättömät. Vain väestötason muutoksilla saadaan väestötason tuloksia.
Etelä-Karjalassa tutkitaan ja työstetään parhaillaan yhdessä kuntien kanssa ”Islannin mallin” periaatteiden soveltuvuutta koko alueen kokoisena, yhdessä johdettuna muutoksena. Työtä on paljon, mutta tulokset tulevat olemaan merkittäviä. Kysymys ei ole siitä, mitä, vaan kuka ja millä rahalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koskaan ei ole riittävästi lastensuojelun ammattilaisia, kuraattoreita, poliiseja, opettajia, valmentajia tai vanhempia ottamaan jokaisesta kadonneesta lapsesta ja nuoresta kiinni. Kuten Leskinen artikkelissa kirjoittaa: ”Hyvinvointialueen hartiat eivät riitä kadonneen vanhemmuuden hoitoon, eikä lapsia voi korjata, jos vika on aikuisten luomassa ja sallimassa ympäristössä”.
Meidän hyvinvointialueella on jonkin verran ”kadonneita” lapsia ja nuoria. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väestöstä 26,2 prosenttia on alle 25-vuotiaita lapsia ja nuoria, joista erityisesti 7-15 vuotiaiden suhteellinen määrä (11 %) on hyvinvointialueiden vertailussa viidenneksi suurin. Itäuusimaalaiset lapsiperheet tarvitsevat selvästi enemmän kotipalveluita kuin maassa keskimäärin. Hyvinvointialueellamme ei-työssä, opiskelemassa tai varusmiespalvelussa olevia 18-24-vuotiaita on 17,6 prosenttia (koko maa 15,4 %) ja syrjäytymisriskissä olevia erityisesti Askolassa, Myrskylässä ja Loviisan alueella. Täydentävää toimeentulotukea saaneita nuoria on meillä selvästi enemmän kuin muilla hyvinvointialueilla.
Millä mallilla ja millaisilla hartioilla me lähdemme lasten, nuorten ja lapsiperheiden asioita parantamaan? Pelkästään hyvinvointialueen tai kuntien henkilökunta ei riitä. Tietoa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista meillä on mielestäni riittävästi. Myös yhteistyömalleja ja sopimuksia on tehty (muun muassa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2023-2025, kuntakohtaiset hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat sekä sopimus hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työstä hyvinvointialueen ja kuntien kanssa, jossa mukana foorumeita, työryhmiä, verkostoja, kouluterveyskyselyn tuloksia ynnä muuta).
Nyt vain yhdessä käytännön työhön. Sally Leskisen sanoin ”Kun kaikki pelaa, maaleja syntyy, myös hyvinvointialue- ja kuntapelikentällä”.
Eila Kohonen
Kehittäminen ja yhteistyö -lautakunnan jäsen, varavaltuutettu, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue