Uudenmaan Sosialidemokraatit nimesivät piirihallituksen kokouksessaan 19.5. viisi uutta kansanedustajaehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Uusina ehdokkaina nimettiin Samuli Isola Keravalta, Aino Laine Espoosta, Mikko Lievonen Espoosta, Taru Salovaara Espoosta sekä Zabi Yawari Espoosta.
Uudenmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson iloitsee uusien ehdokkaiden monipuolisesta osaamisesta ja vahvasta yhteiskunnallisesta kokemuksesta.
– Ehdokkaamme tuovat listalle laajaa asiantuntemusta muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista, kansainvälisistä tehtävistä, viestinnästä ja järjestötyöstä. Heitä yhdistää vahva halu rakentaa oikeudenmukaisempaa Suomea ja puolustaa hyvinvointivaltiota aikana, jolloin moni kokee epävarmuutta tulevaisuudesta, toteaa Gustafsson.
Samuli Isola, 54 v., toimituspäällikkö, VTM
Samuli Isola lähtee ensimmäistä kertaa ehdolle eduskuntavaaleihin pitkän kunnallispoliittisen uran jälkeen. Hän on toiminut Keravan kaupunginvaltuutettuna 2000-luvun alusta lähtien sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajana, useiden lautakuntien johdossa ja alueellisissa toimielimissä. Lisäksi hänellä on kokemusta Uudenmaan Sosialidemokraattien piirihallituksesta.
Työurallaan Isola on toiminut pitkään toimittajana ja esihenkilötehtävissä valtakunnallisissa medioissa ja aikakauslehdissä. Hän jätti hiljattain pitkän tehtävänsä Apu-lehden toimituspäällikkönä.
– Suomi tarvitsee uuden suunnan. On aika palata yhteiskuntaan, jossa arvostetaan tavallista ihmistä, turvataan palvelut kaikille ja pidetään huolta ympäristöstä sekä ikäihmisistä. Haluan antaa oman panokseni oikeudenmukaisemman Suomen rakentamiseen, Isola sanoo.
Aino Laine, 37 v., sairaanhoitaja, DI
Aino Laine on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Hän työskentelee mielenterveys- ja päihdetyön sairaanhoitajana ja on koulutukseltaan diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta. Tällä hetkellä hän toimii myös HUS-yhtymähallituksen varapuheenjohtajana.
– Työskentelen ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin eteen, ja minulle on tärkeää, että päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon. Tarvitsemme laajaa ja monipuolista osaamista ratkaisemaan Suomen tulevaisuuden haasteita sekä rakentamaan kestävää taloutta, Laine toteaa.
Mikko Lievonen, 45 v., filosofian tohtori
Mikko Lievonen on espoolainen kaupunginvaltuutettu ja luottamushenkilö Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Hän työskentelee sosiaalialan järjestössä asiantuntijana. Aiemmalla urallaan Lievonen on toiminut ajatuspajan johtajana, tutkijana, virkamiehenä YK:n päämajassa sekä kriisinhallintatehtävissä Afrikassa ja Balkanilla. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Oxfordin yliopistossa.
– Maailma ympärillämme on murroksessa. Kansainvälinen kokemukseni on opettanut minulle voimapolitiikan rautaiset lait, mutta myös sen, että turvallisuus ei muodostu vain aseellisesta voimasta. Vaikeina aikoina tarvitsemme varmuutta siitä, että yhteiskunta pitää huolta kaikista”, Lievonen toteaa.
Taru Salovaara, 33 v., sairaanhoitaja, YAMK-opiskelija
Taru Salovaara toimii aluevaltuutettuna Länsi-Uudellamaalla ja kaupunginvaltuutettuna Espoossa. Hän viimeistelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoaan hyvinvointijohtamisessa ja kehittää yritysideaa ikääntyneiden palveluiden parissa.
Salovaaralle tärkeitä teemoja ovat ikääntyneiden hoito, läheishoiva, syöpäpotilaiden arki, naisten terveys sekä nuorten tulevaisuudenusko.
– Jokainen ihminen on yhtä arvokas taustastaan tai elämäntilanteestaan riippumatta. Haluan edistää politiikkaa, joka varmistaa, että kaikki pysyvät mukana myös vaikeina aikoina. Hyvinvointivaltion tärkein tehtävä on huolehtia siitä, ettei kukaan jää yksin, Salovaara sanoo.
Zabi Yawari, 36 v., tulkki, yhteisöpedagogi (AMK)
Espoossa asuva Zabi Yawari työskentelee lastensuojeluyksikössä Helsingissä. Lisäksi hän tekee tulkkauksia sivutyönä ja osallistuu aktiivisesti yhdistystoimintaan vapaaehtoisena.
Yawari kertoo lähteneensä mukaan politiikkaan vähitellen halusta vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan.
– Haluan tehdä politiikasta inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa. Tarvitsemme enemmän empatiaa ja ymmärrystä, emme vastakkainasettelua. Minulle tärkeitä arvoja ovat solidaarisuus, tasa-arvo ja nollatoleranssi rasismille sekä muukalaisvihamielisyydelle, Yawari painottaa.
SDP Uusimaa jatkaa ehdokasasettelua kevään 2027 eduskuntavaaleihin
Aiemmin Uudenmaan Sosialidemokraatit on nimennyt eduskuntavaaliehdokkaikseen Helena Marttilan, Juri Aaltosen, Ella Immosen, Elina Kokon, Markku Sistosen, Johanna Värmälän, Sami Laineen, Pinja Perholehdon, Aleksanteri Gustafssonin, Sini Felipen, Joona Räsäsen, Meri Lohenoja, Raisa Välimäki-Kurosen, Maria Luoman, Riitta Vallinin, Sara Lindbergin, Faysal Abdin, Soile Erikssonin, Matti Kotirannan, Sirkka-Liisa Kähärän, Antti Lindtmanin, Emily Strohmin, Ida Tammisen, Eeva Hiilan, Anette Karlssonin sekä Johan Kvarnströmin.
Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään keväällä 2027. Uudeltamaalta valitaan eduskuntaan 37 kansanedustajaa. SDP Uusimaa jatkaa ehdokasasetteluaan kuluvan vuoden aikana.

Vastaa