Puhe SDP:n puoluekokouksessa 23.5.2026
Hyvät toverit, arvon puoluekokousedustajat, aateveljet ja siskot,
elämme ajassa, jossa tuntuu olevan helpompi puolustaa ydinaseita kuin ihmisoikeuksia. Naisten ja vähemmistöjen oikeuksia haastetaan voimalla, jollaista emme ole nähneet vuosikymmeniin.
Suomi on kautta historian ollut edelläkävijä ja näyttänyt suuntaa tasa-arvon tiellä. SDP ja Demarinaiset ovat kulkeneet etujoukoissa jo yli 125 vuoden ajan.
Tässä maailmanajassa meidän tehtävämme on toimia vahvimpana äänenä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Rohkeasti, näkyvästi ja määrätietoisesti.
Oikeistohallitus – ja erityisesti kokoomus – puhuu kyllä tasa-arvosta, mutta hallituksen teot vievät Suomea toiseen suuntaan. Palkkakuoppalaki. Irtisanomissuojan murentaminen. Leikkaukset naisvaltaisilta hyvinvointialueilta ja perheiltä. Viimeisimpänä tällä viikolla perusteettomien pätkätöiden laillistaminen ja seuraavaksi palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon vesittäminen.
Tasa-arvoinen Suomi ottaa nyt askelia taaksepäin.
Mutta me emme ole jääneet seuraamaan sivusta. SDP ja Demarinaiset ovat tuoneet esiin näiden päätösten seuraukset ja tarjonneet ratkaisuja. SDP:n valtuutetut ovat jättäneet aloitteita kunnissa ja hyvinvointialueilla, jotta julkisilla aloilla kielletään perusteettomat määräaikaiset työsuhteet, vaikka laki ne jatkossa sallii. Näitä aloitteita on jätetty jo lukuisilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea ja tullaan jättämään joka puolella maata.
Me olemme myös rakentaneet siltoja. Kaikkien poliittisten naisjärjestöjen yhteinen kannanotto määräaikaisten työsuhteiden helpottamista vastaan osoitti, että tässä polarisaationki ajassa yhteistyö on mahdollista ja yhtenäisyys voimaa. Kannanotto vaikutti – mutta ei riittävästi. Siksi taisto jatkuu.
Hyvät toverit,
tässä ajassa ei riitä, että puolustamme saavutettua. Meidän on katsottava eteenpäin. Siksi Demarinaiset ovat tuoneet tähän puoluekokoukseen aloitteita, jotka rakentavat oikeudenmukaisempaa Suomea: parempaa hoivaa, reilumpia työoloja, vahvempaa oikeusturvaa ja ennen kaikkea vahvempaa itsemääräämisoikeutta.
Yksi tavoitteemme nousee ylitse muiden: aborttioikeuden kirjaaminen perustuslakiin. Abortti ei ole mielipidekysymys, vaan ihmisoikeus ja perustavanlaatuinen osa naisten ja kohdullisten itsemääräämisoikeutta. Kansainväliset esimerkit näyttävät karulla tavalla, mitä tapahtuu, kun tätä oikeutta ei suojata riittävän vahvasti. Oikeuksia voidaan rajoittaa, kaventaa ja viedä. Usein tämä kehitys tapahtuu huomaamattomasti, pala palalta.
Aborttioikeutta vastustaa kansainvälisesti verkostoitunut ja hyvin resursoitu anti-gender-liike. Myös Suomessa aiheesta käydään keskustelua ja järjestetään aborttioikeutta vastustavia mielenilmauksia. Maaliskuussa Eduskuntatalon portailla järjestettiin mielenilmaus, jossa sytytettiin kynttilöitä vuoden 2024 aborttien määrän mukaan. Tämä osoittaa, ettei oikeus ole täysin turvattu eikä Suomi ole immuuni näille voimille.
Pelkkä tavallinen laki ei riitä. Me tarvitsemme pysyvän suojan. Perustuslaillinen turva on lupaus siitä, että naisten oikeudet eivät ole kauppatavaraa tulevissa poliittisissa neuvotteluissa ja että jokainen saa päättää omasta kehostaan – nyt ja tulevaisuudessa.
Ranska teki tämän päätöksen vuonna 2024. Luxemburg tänä keväänä. Espanja valmistelee muutosta ja Ruotsin parlamentti äänesti aborttioikeudesta perustuslakiin yksimielisesti tällä viikolla.
SDP ja Demarinaiset ovat olleet historiallisesti tasa-arvon rakentajia ja edelläkävijöitä. Marinin hallitus vahvisti aborttioikeutta merkittävästi. Nyt on aika ottaa seuraava askel: johdonmukainen, vastuullinen ja rohkea askel.
Turvataan aborttioikeus perustuslailla.
Rakkaat aateveljet ja siskot,
historia ei muista niitä, jotka vain vastustivat tai epäröivät. Historia muistaa heidät, jotka toimivat silloinkin kun se oli vaikeaa. Nyt on meidän vuoromme.

Vastaa