Hallituksen politiikka on kuin housuun pissimistä pakkasella
Opiskeluaikana luin sosiaalipolitiikan tenttikirjaa, jossa maalailtiin erilaisia skenaarioita hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Eräässä tulevaisuudenkuvassa keskiluokkaiset olivat siirtyneet enenevissä määrin hankkimaan vakuutuksia ja käyttämään yksityisiä palveluja, minkä seurauksena he menettivät motivaationsa rahoittaa ”niiden toisten” julkisia palveluja.
Tuo kirja ja ennustus on käynyt useaan kertaan mielessäni kesän ja syksyn aikana.
”Miksi minun pitäisi maksaa köyhän hoidosta tai elämisestä”, oikeistolainen kysyy ja jatkaa somessa ilkkumista julkisen puolen tehottomuudelle ja työntekijöille, joita Nettomaksajana elättää. Kuulemma Tanskassa kehitys on jo niin pitkällä, että on suorastaan häpeä olla töissä julkisella puolella.
Tosielämässä yhteiskunnan nettomaksajaksi on tietysti mahdollista julistautua vasta haudassa, jos on onnistunut kuolemaan niin, että ei ole aiheuttanut laskua veronmaksajille. Siihen asti olisi syytä pitää mielessä, että jokainen, jonka kohdalle osuu kolari, sydänkohtaus, syöpä tai tarve soittaa hätänumeroon, on noiden paljon parjattujen julkisten palvelujen varassa.
Orpon hallitusohjelma tekee räikeällä tavalla näkyväksi oikeistolaisen ideologian, vaikka kovasti ovat aina uskotelleet tekevänsä politiikkaa järkipohjalta. Hallitusohjelma on niin oikeistolainen, ettei sitä olla edes yritetty naamioida yhteisiksi talkoiksi. Meille sosialidemokraateille on tietysti itsestäänselvyys, että politiikka ei voi olla mitään muuta kuin ideologista, koska politiikan keskeisenä tehtävänä on tehdä arvovalinnat. Orpon hallituksen valintoja on mm. alentaa oluen ja kaikkein varakkaimpien verotusta ja vastineeksi leikata nuorisotyöstä ja lastensuojelun jälkihuollosta.
Erehdyin vielä kesällä ajattelemaan, että kyllä hallitus vielä tulee järkiinsä, kun vain kuulee, miten tuhoisaa maahanmuuton kiristäminen on huoltosuhteelle, taloudelle ja osaamiselle. Tai että perääntyvät sosiaaliturvan leikkauksista, kunhan näkevät vaikutusarviot siitä, kuinka moni lapsi ajautuu köyhyyteen.
Mutta eivät he peräänny.
Orpon hallitus tavoittelee oikeistolaista yhteiskuntaa, jossa eriarvoisuus ei ole pahe, vaan päinvastoin hyvinvointi ja vauraus saavat kasautua harvoille ja jo valmiiksi hyväosaisille. Ylisukupolvisuutta ei tunnisteta aidoksi ongelmaksi, sillä ”jokainen olkoot oman onnensa seppä, ahkeruudesta se on kiinni!”, he hokevat. Hallitusohjelma on rakennettu trickle down -teorian ja Lafferin käyrä -uskomuksen varaan välittämättä siitä, että kumpikin on kumottu moneen kertaan ja varallisuuden kasautumisesta on maailmalta vain kurjia esimerkkejä.
Minulle hallituksen politiikka näyttäytyy housuun pissimiseltä pakkasella: lyhytnäköisyys vain aiheuttaa kahta pahempia ongelmia tulevaisuudessa.
Sosiaalityöntekijänä ajattelen, että yhteiskuntarauhalle ei voi laittaa hintalappua. Sellainen yhteiskunta, jossa yhteiskuntaluokkien kokemusmaailmat eroavat liiaksi toisistaan, on uhka sisäiselle turvallisuudelle ja se vasta tuleekin kalliiksi. Siksi meidän on pidettävä kahta kovemmin ääntä vaihtoehdosta. Se tarkoittaa laadukkaita julkisia palveluja, sekoittavaa asuntopolitiikkaa, koulutusta ja polkuja työelämään, vakaita työmarkkinoita, syrjäytymisen ehkäisyä ja köyhyyden poistamista – siis kaikkea sitä, mistä sosialidemokratiassa on kyse.
Helena Marttila, kansanedustaja