Valtiovarainministeriö on antanut hallituksen esitysluonnokset hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Länsi-Uudenmaan sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä kritisoi voimakkaasti esitystä.
Lakiesitys pitää sisällään 390 miljoonan euron säästön hyvinvointialueille, joka toteutuessaan vaarantaa jo ennestään julkista sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluita. Lisäksi esitys sisältää merkittävän rahoituksen siirron talouttaan kuntoon saaneilta Uudenmaan alueilta muille hyvinvointialueille.
Lakiesitys leikkaisi Uudeltamaalta rahoitusta kolminkertaisesti verrattuna muuhun Suomeen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosittaista rahoitusta vähennettäisiin pysyvästi 54 miljoonaa euroa. Vähennys tarkoittaa 103 euroa jokaista länsiuusimaalaista asukasta kohti.
Rahoituslain muutos tarkoittaisi palveluverkon supistamista entisestään ja heikentäisi palveluita. Jo tällä hetkellä pienten kuntien ikäihmiset, omaiset ja lapsiperheet matkustavat pitkiä matkoja palveluihin ilman julkista liikennettä. Aluevaltuutetut ovat joutuneet tekemään pakotettuna vaikeita päätöksiä palveluverkosta ja palveluista voimassa olevan rahoituslain ja oikeistohallituksen tekemien leikkausten vuoksi.
Entinen aluehallintovirasto, nykyinen lupa- ja valvontavirasto, on antanut huomautuksia ja korjaus määräyksiä lakisääteisten palveluiden rikkomisesta mm. pelastustoimen vajaa miehityksestä ja viiveajoista sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden mitoituksesta ja palveluihin pääsemisestä. Länsi-Uusimaa kattoi talouden mallioppilaana alijäämän ensimmäisenä Suomessa, mutta se ei tarkoittanut, että rahoitus on riittänyt kaikkiin lakisääteisiin tehtäviin.
Huomionarvoista rahoituksen leikkaukseen on, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on nopeimmin ikääntyvä alue ja jolla on jo maan alhaisin rahoitus asukasmäärään nähden. Oikeistohallituksen esityksessä talouden mallioppilaana olemisesta rangaistaan, vaikka alueemme asukkaat jo kärsivät alirahoituksesta.
Valtiovarainministeriön esitys sisältää rahoituksen tarvemallin päivityksen, joka kuitenkin on sivuuttanut THL:n esitykset. Lakiesityksessä ei toteuteta THL:n asiantuntija-arvion suosittamia tarvetekijöitä tai tietopoimintoja koskevia laajennuksia. Jatkossa mm. palvelutarpeen kertoimissa ei otettaisi huomioon yksityisen sektorin diagnoositietoja.
Kannamme valtakunnallisesti huolta hyvinvointialueiden palveluista. Uudistus on vielä kesken, eikä rahoituslakia tule rikkoa vaan korjata. Hyvinvointialueet, joilla on taloudellisia haasteita, tulee auttaa jo olemassa oleville keinoilla; tarjota lisäaikaa alijäämien kattamiseen, käynnistää arviointimenettely ja tarvittaessa lisärahoittaa.
Kärsijöinä ei saa olla talouttaan hyvin hoitaneet alueet etenkin, jos asukaskohtainen rahoitus on jo nyt maan alhaisin ja palvelutarve kasvaa voimakkaimmin. Aluevaltuustossa on kansanedustajia kokoomuksesta ja RKP:stä, ja on toivottavaa, etteivät he kannata omaa esitystään eduskunnassa. Kaksilla rattailla ajamisen aika saisi jo päättyä.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sosialidemokraattinen ryhmä
Eeva Hiila, puheenjohtaja
Elina Kokko, 1. varapuheenjohtaja
Riitta Vallin, 2. varapuheenjohtaja
