Uudenmaan Sosialidemokraatit: Tiet ja raiteet kuntoon Uudellamaalla

Ajankohtaista 15:27

Uudenmaan Sosialidemokraatit vaativat osana tulevaisuusinvestointeja alueen liikenneverkon kehittämistä kokonaisuutena, jossa mikään alue ei jää paitsioon. Tämä on huomioitava uusia raide- ja tiehankkeita suunniteltaessa. Uudenmaan alueella oleviin isoihin liikennehankkeisiin panostaminen on koko Suomen etu. Ihmisten ja tavaroiden pitää pystyä liikkumaan sujuvasti.

Uudenmaan kasvun ja kehityksen yksi tukijalka on toimiva liikenneverkko. Liikennehankkeita on arvioitava puhtaan hinnan ja kannattavuuden lisäksi myös aluekehitykseen vaikuttavana tekijänä. Hyvät liikenneyhteydet tuovat elinvoimaa ja mahdollisuuksia kasvuun. Uusimaa on jo nyt käytännössä yksi suuri työssäkäyntialue. Ihmisten sujuvan työssäkäynnin kannalta on liikenneyhteyksien oltava kunnossa joka puolelle maakuntaa.

Kattava liikenneverkko takaa mahdollisuudet toimivalle joukkoliikenteelle. Joukkoliikenteen kehittäminen on ensiarvioisen tärkeää ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta. Vuonna 2017 noin viidennes Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin liikenteestä. 55 prosenttia näistä päästöistä muodostuu henkilöautoliikenteestä. Joukkoliikenne pitääkin saada toimimaan nykyistä paremmin ympäri maakuntaa ja liikkumisen painopistettä on siirrettävä yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen silloin, kun se on mahdollista.

Uudenmaan Sosialidemokraatit pitää ensiarvoisen tärkeänä isojen raidehankkeiden edistämistä sekä nykyisen raideverkon kunnossapidosta huolehtimista. Tämä tarkoittaa muun muassa nopeaa raideyhteyttä lännen suuntaan, lentoradan rakentamista ja pääradan kapasiteetin lisäämistä sekä uutta itään suuntautuvaa raideyhteyttä. Näiden kolmen ison hankkeen hankeyhtiöt on perustettava pian ja suunnittelu saatava käyntiin. Seuraavana askeleena pitää selvittää rakentamiseen tarvittavaa rahoitusta ja eri vaihtoehtoja sen kasaamiseen.

Koko Suomen ja Uudenmaan kannalta on tärkeää selvittää Pisara-radan rakentamisen taloudelliset ja poliittiset edellytykset. Kaikki raideyhteydet vievät Helsingin päärautatieasemalle ja ilman riittävää kapasiteettia siellä syntyy pullonkaula koko maan raideliikenteelle. Tämä ongelma on joka tapauksessa ratkaistava lähitulevaisuudessa tavalla tai toisella.

Uudenmaan Sosialidemokraattien mielestä Uusimaa kasvaa ja kehittyy tasapuolisesti silloin, kun liikenneverkko on alueellisesti kattava ja toimiva. Uudet hankkeet eivät saa keskittyä vain tiettyyn osaan maakuntaa. 1,7 miljoonan asukkaan maakunnassa kattavalla liikenneverkolla ja sitä kautta mahdollistuvalla joukkoliikenteellä on suora vaikutus ilmastonmuutoksen torjuntaan.