Suomessa on vallassa rikkaiden ja ökyrikkaiden hallitus

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Uudenmaan Sosialidemokraatit toteavat, että Orpon-Purran oikeistohallituksen talouspolitiikalta on pudonnut pohja pois. Hallitus ei ole saavuttamassa yhtään itse itselleen asettamaansa talouspolitiikan tavoitetta. 

Kevätpiirikokouksen julkilausuma 27.4.2025

Uudenmaan Sosialidemokraatit toteavat, että Orpon-Purran oikeistohallituksen talouspolitiikalta on pudonnut pohja pois. Hallitus ei ole saavuttamassa yhtään itse itselleen asettamaansa talouspolitiikan tavoitetta. 

Hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, mutta todellisuudessa työllisten määrä on vähentynyt 76 000 ja yritysten konkurssien määrä on ennätyskorkealla. Hallitus lupasi lopettaa velkaantumisen, mutta todellisuudessa Suomi velkaantuu nopeimmin koko EU:sta ja tämä hallitus on jo ottanut velkaa enemmän kuin sen haukkuma edellinen hallitus. Hallitus lupasi kääntää suomalaisten elinkustannukset laskuun, mutta hallitus on omilla toimillaan kiristänyt keskituloisen palkansaajan verorasituksen korkeimmilleen kymmeneen vuoteen. 

Tämän epäonnistuneen politiikan hallitus on maksattanut lukuisilla massiivisilla leikkauksilla yhteiskunnan kaikkein heikompi osaisilta leikkaamalla erityisesti sosiaaliturvasta ja palveluista.

Hallituksella oli puoliväliriihessä mahdollisuus korjata politiikkansa suuntaa, mutta sen sijaan hallitus järjesti todellisen jakovarariihen, jossa tehtailtiin härskisti uusia veronkevennyksiä yhteiskunnan kaikista rikkaimmille sekä leikkaamalla kunnilta ja järjestöiltä velkarahalla ja ottamalla rahaa valtion eläkerahastosta ja asuntorahastossa.  Köyhyys lisääntyy ja ihmisten palveluista säästetään niin, että hyvinvointialueet joutuvat leikkaamaan ihmisille elintärkeistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.Todelliset, vaikuttavat kasvutoimet huutavat edelleen poissaolollaan. 

Uudenmaan Sosialidemokraattien mielestä suurimmat veronkevennykset ja tulonsiirrot pitää kohdistaa nyt  pienituloisille suomalaisille. Ei ole oikein, että ministerin tuloluokkaan tulee yli kymmenkertainen veronkevennys keskituloiseen verrattuna. Yleisen yhteisöveroalen sijaan perustellumpi vaihtoehto on toteuttaa laajempi investointien verohyvitys. Näin veronalennus voitaisiin kohdistaa todellisiin uusiin investointeihin. Tarvitsemme myös toimia uusien yritysten kasvurahoituksen varmistamiseksi ja pienten yritysten tilanteen helpottamiseksi. 

Orpon-Purran hallitus pelaa vaarallista uhkapeliä Suomen tulevaisuudella ja yhteiskunnallisella luottamuksella. Luottamus yhteiskuntaan on palautettava. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Kaiken voi tehdä reilummin!  

Uudenmaan Sosialidemokraatit ry:n piirikokous 27.4.2025