SDP:n Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä: “Hyvinvointialue on vaikeassa tilanteessa. SDP ei pelkää vaikeita päätöksiä, mutta pidämme kiinni arvoistamme”

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajisto. Johanna Aaltonen, Jenna Perokorpi, Arja Isotalo.

Itä-Uudenmaan Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä kokoontui sunnuntaina 25.1.  vuoden ensimmäiseen aluevaltuustoryhmän kokoukseen. Kokouksen keskiössä oli valtuustoryhmän järjestäytyminen vuodelle, sekä kuluvan vuoden valtuustotyöskentelyn suunnittelu.

Valtuustoryhmän puheenjohtajana jatkaa porvoolainen aluevaltuutettu Jenna Perokorpi. Perokorpi kuvasi kokouksessa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilanteen vaikeaksi. “Talouden tasapainottaminen alueella jatkuu ja se vaatii tulevana vuonna lisää kipeitä päätöksiä, joita kukaan meistä ei haluaisi tehdä.  Meidän tehtävä on kuitenkin kantaa vastuuta siitä, että järkevällä taloudenhoidolla varmistamme oman alueemme myös tulevaisuudessa.  Vain siten voimme varmistaa reilumpien palveluiden kehittämisen jatkossa”.

Myös varapuheenjohtajina jatkavat loviisalainen Arja Isotalo, sekä porvoolainen Johanna Aaltonen. Toisin kuin viime vuonna, Isotalo toimii kuluvana vuonna ryhmän 1. varapuheenjohtajana ja Aaltonen 2. varapuheenjohtajana.

“Vaikeina hetkinä emme unohda omia arvojamme. Hoitoon pääsyn edistäminen, henkilöstön hyvinvointi, yhdenvertaiset palvelut kaikille, sekä ikäihmisten tuki- ja asumispalvelut ovat edelleen meille ryhmänä kaikista tärkeimpiä tavoitteita”. Toteaa Isotalo kokouksen päätteeksi.