Puoluesihteerin tervehdys

06:04

Hyvä toveri

SDP:n 46. puoluekokous järjestetään 22.-24.8.2020 Tampereella. Tampere-taloon kokoontuu 500 puoluekokousedustajaa päättämään SDP:n tulevaisuuslinjasta. Olen iloinen, että puoluekokous herättää niin paljon kiinnostusta, että puoluekokousedustajien valinnasta on päätetty järjestää piirissä vaali.

Piirijärjestö tiedottaa jäsenvaalin ajankohdista ja antaa äänestysohjeet äänioikeutetuille jäsenille. Minä ja koko puoluetoimiston väki kannustamme sinua käyttämään äänioikeuttasi. Valittavilla puoluekokousedustajilla on nimittäin tärkeitä asioita käsiteltävänä ja SDP:n jäsendemokratialla on suuri arvo, meillä jäsenet päättävät useammasta asiasta kuin monessa muussa puolueessa. Jäsendemokratia näkyy meillä vaaliehdokkaiden valinnassa sekä siinä, että SDP:n politiikan linjoista todella päättävät jäsenten valitsemat edustajat puoluekokouksessa.

Lahden puoluekokous 2017 päätti, että seuraavalle puoluekokoukselle valmistellaan poliittinen ohjelma, jossa määritellään SDP:n pitkän aikavälin jopa vuoteen 2030 ulottuvat tavoitteet. Lisäksi poliittinen ohjelma kokoaa yhteen SDP:n linjat keskeisiin poliittisiin kysymyksiin. Puolueen työryhmät ovat syksyn 2019 viimeistelleet poliittisen ohjelman tekstejä. Ja nyt puoluehallitus on käsitellyt poliittista ohjelmaa loppusyksystä alkaen, mutta juuri puoluekokous päättää sen lopullisen sisällön. 

Lisäksi puoluekokous käsittelee ja päättää periaatetyöryhmän valmistelemasta periaatejulistuksesta. Kommentteja periaatejulistukseen saattoivat jättää niin puoluejärjestöt, piirit kuin yksittäiset puolueen jäsenetkin joulukuulle 2019 asti.

Puoluekokouksen 2020 aloiteaika päättyi vuodenvaihteessa ja kaikkiaan aloitteita tuli puoluekokoukselle käsiteltäväksi 245. Näistä aloitteista sääntömuutosaloitteita on 14, järjestöaloitteita 27 ja loput aloitteet koskevat SDP:n poliittisia kantoja. Mukana on aloitteita demokratiakehityksestä elinkeinopolitiikkaan.

Politiikan sisältöjen lisäksi puoluekokousedustajat valitsevat seuraavalle puoluekokouskaudelle (2020-2023) puoluehallituksen jäsenet mukaan lukien puheenjohtajan, puoluesihteerin, varapuheenjohtajat sekä puoluevaltuuston puheenjohtajan.

Tampereen puoluekokoukselle esitetään myös sääntömuutoksia. Käsittelyyn on tulossa ainakin puolueen ja piirien säännöt. Tätä viestiä kirjoittaessa puolueosastojen säännöt ovat vasta tulossa puoluehallituksen käsittelyyn. Esitettävillä sääntömuutoksilla halutaan muun muassa yksinkertaistaa SDP:n jäseneksi tulemista. Sääntöihin on niiden lukemisen helpottamiseksi myös lisätty nyt pykälien otsikot.

Hyviä valintoja ja korkeaa äänestysaktiivisuutta toivottaen!

Antton Rönnholm

puoluesihteeri

P.S. Tiesitkö muuten, että SDP:n säännöt ovat yhdistysrekisterin pisimmät? Tässäkin asiassa olemme perusteellisia 😉