
Olen Lauri Hietanen, toukokuussa 18-vuotta täyttänyt lukiolainen, ja aloitin tänään 7.6. kuukauden kesätyöni Uudenmaan Sosialidemokraateilla. Espoon demarien nuorimpana kunnallisvaaliehdokkaana on mielenkiintoista päästä tutkailemaan miltä piirin kiireinen arki kuntavaalitohinan keskellä vaikuttaa.
Täällä SDP:n puoluetoimistolla Ympyrätalolla tunnelma on jännittynyt, muttei liian totinen. Vaikka huomattava osa henkilöistä työhuoneiden nimikylttien takana on etätöissä, riittää käytävillä vilinää. Puhetta viimehetkien vaalitempauksista, päivän kannatusmittauksista sekä eri kuntien vaalitiimellyksistä riittää. SDP:n oman lehden Demokraatin osastolla on kuitenkin hiljaista, avokonttoriosuuden toimittajien napsutellessani kiireisesti tulevaa lehteä. Kaikilla on mielessä sunnuntaina ratkeavat kuntavaalit – demarit on kärkikahinoissa, mielessä vaalivoitto.
Olen tullut Uudenmaan demareilla kesätöihin toimistoassistentiksi. Tehtävänään on auttaa piirin kahta muuta työntekijää niin vaalien alla loppurutistuksessa kuin niiden jälkeen seuraavassa paperisodassa. Paperisotaan kuuluu esimerkiksi valittujen valuuttettujen tietojen päivittäminen nettisivuille, jotta te armaat lukijat voitte vaalien jälkeenkin matalalla kynnyksellä yhteydessä oman kuntanne demarivaltuutettuihin. Olemme täällä teitä varten!
Työnkuvaani kuuluu myös muunlaisten juoksevien asioiden hoitaminen. Tarkoituksena on esimerkiksi tehdä tiekarttaa Uudenmaan demarien markkinoinnin parantamiseksi. Mielenkiintoista on myös se että minut lähetettiin auttamaan Kauniaisten kanssaehdokkaita kampanjoinnissa tulevana keskiviikkona. Meitä saa silloin tulla tervehtimään :).
Itse olen hieman outo kummajainen, sillä olen espoolainen nuori demari – yhtä yleinen yhdistelmä kuin yksisarvinen Helsingin keskustassa. Demarit ovat kuitenkin varsin oiva vaihtoehto nuorille puoluevalinnaksi! Panostaminen koulutukseen ja nuoriin, pitkäjänteinen suhtautuminen Suomen kehittämiseen sekä ehdottoman kannustava asenne nuoria jäseniä kohtaan ovat meillä täällä arkipäivää. Nuori lukija – ole siis yhteydessä SDP:hen ja liity tänään!
Tätä ihanaa asennetta kuvaa hyvin ensimmäinen työpäiväni tänään maanantaina. Täältä Ympyrätalon kuudennesta kerroksesta aukeaa kauniit maisemat kohti Kallion kirkkoa. Päivä on sujunut hieman odottavissa merkeissä, ihmisiin ja työtehtäviin tutustuessa. Löysin myös toimiston kahvikoneen, päiväni on pelastettu.
Lopetan tämän blogini kuitenkin muistutuksen siitä, että kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy huomenna tiistaina. Suosittelen kaikille ennakkoäänestämistä, jos ette vielä ole niin kerenneet tekemään. Tulevana sunnuntaina 13.6. on myös virallinen vaalipäivä, jolloin äänestäminen onnistuu myös mainiosti. Muista kuitenkin äänestää – vain annettu ääni voi vaikuttaa!
Jaa tämä artikkeli