Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien ehdokaslistat on nyt jätetty. Uudellamaalla tilanne on se, että SDP:llä on ehdokaslista jokaisessa kunnassa. Viime vaaleissa ilman ehdokasta jäänyt Pukkila on saanut politiikan uudeksi tähdekseen monille kuntalaisille tutun henkilön.
Merja ”Mepa” Ylipulli on ehdolla tämän kevään kuntavaaleissa SDP:n ehdokkaana. Ylipulli työskentelee Pukkilan toiminnan ja ihmisten kohtaamispaikan sydämessä, Hyvinvointikeskus Onnin kahvilassa. Hänet sai lähtemään ehdolle halu vaikuttaa kuntapäätöksenteossa.
-Kunnan asukkaiden sekä kunnan työntekijöiden äänet pitää saada paremmin kuuluviin ja kunnan talous järkevällä tavalla kuntoon, toteaa Ylipulli.
Puolueen valinta oli Ylipullin mukaan helppo valinta. -Olen ollut aiemmin valtuustotyössä ja SDP on lähellä omaa arvomaailmaa, Ylipulli sanoo.
Merja tai ”Mepa” kuten pukkilalaiset hänet tuntevat on työskennellyt Pukkilassa yli 30 vuotta ja kokee tuntevansa kunnan ja sen asukkaat hyvin. Kahvilanpitäjänä hän on kuullut monet tarinat arjesta ja juhlasta -elämän parhaimmista ja huonoimmista hetkistä. Ja mielellään hän kuuleekin ihmisten tarinoita. Hän toivoo, että pukkilalaiset äänestäisivät aktiivisesti huhtikuussa pidettävissä alue- ja kuntavaaleissa.
-Jokainen ääni on arvokas ja merkitsee. Äänesi vaikuttaa millainen kuntasi on tulevaisuudessa, Ylipulli korostaa.
Kysyttäessä millaista Pukkilaa Ylipulli haluaa olla rakentamassa tulevaisuudessa, hän vastaa: -Turvallista ja elinvoimaista, niin että palvelut pysyvät täällä. Kaikista huolehditaan!
