Uudenmaan SDP vahvistuu – kaksi uutta työntekijää aloittanut!

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Sirkku Hildén aloittaa Uudenmaan aluekoordinaattorina ja Niclas Jokinen vaalityöntekijänä. Tervetuloa joukkoon!

Sirkku on pitkän linjan poliittinen tekijä ja on toiminut yli 23 vuotta Päijät-Hämeessä erilaisissa luottamustehtävissä, mm. kuusi vuotta Lahden kaupunginhallituksen kokoaikaisena puheenjohtajana.

Sirkku jätti politiikan hieman yli vuosi sitten keväällä ja on tehnyt toisen pitkäaikaisen mielenkiintonsa kohteen eli sote-järjestötoiminnan parissa töitä projektipäällikkönä. Hän kertoo olevansa erittäin innostunut siitä, että pääsee nyt palaamaan politiikan pariin ja saa tehdä töitä oman puolueensa ja SDP:n aluevaltuutettujen eteen.

Niclas puolestaan aloittaa puolen vuoden projektin SDP Uusimaan vaalityöntekijänä. Hän opiskelee tapahtumatuottajaksi ja opinnot ovat parhaillaan loppusuoralla.

Niclas on iloinen mahdollisuudesta päästä työskentelemään järjestö- ja puoluekentällä, erityisesti tapahtumien parissa. Hän odottaa innolla uusia kokemuksia, oppimista ja mahdollisuutta hyödyntää opintojen sekä aiemman kokemuksensa kautta karttunutta osaamista käytännön työssä.

Niclas uskoo, että avoin mieli, positiivinen asenne ja halu oppia on hyvä lähtökohta onnistumiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *