SEDEC-valiokunnan puheenjohtaja Anne Karjalainen: ”Koronakriisistä ei saa tulla sosiaali- tai tasa-arvokriisiä.”

Ajankohtaista, Yleinen 18:33

Keravalaisen valtuutettu Anne Karjalaisen (sd) lausunto hyväksyttiin Brysselissä kuntia lainsäädäntötyössä edustavan alueiden komitean täysistunnossa, johon osallistui myös sosiaali- ja työllisyyysasioista vastaava komissaari Schmit.
”Vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi” lausunnon tavoitteena on antaa paikallinen ja alueellinen näkökulma Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoon ja Portugalin puheenjohtajakaudella järjestettävään sosiaalihuippukokoukseen.
Koronakriisistä ei saa tulla sosiaali- tai tasa-arvokriisiä.
”Koronakriisi on vaikuttanut eniten naisten, nuorten ja lasten elämään. Koronakriisin johdosta työnsä menettäneet – erityisesti palvelualoilla – eivät välttämättä pysty palaamaan entisiin työpaikkoihin. Siksi köyhyyttä on aktiivisesti torjuttava ja avainasemassa ovat työnhaun tukeminen, laadukas ja kohtuuhintainen terveydenhuolto, koulutusmahdollisuudet, asuminen ja perustarpeisiin vastaaminen”, korosti Karjalainen lausunnossaan.
Sosiaalinen Eurooppa sisältää aloitteita sekä työelämän että sosiaaliturvan puolelta, muun muassa eurooppalainen vähimmäispalkka, työttömyysturvan jälleenvakuutus, työturvallisuus ja työterveys, alustatalouden työntekijöiden turva, sukupuolten tasa-arvo ja palkka-avoimuus, digitaalinen vastuu ja turvallisuus, lapsitakuu, nuorisotakuu sekä vammaisstrategia.