tipsubazouleva

Uudenmaan piiri saa uuden toiminnanjohtajan: ”Ilo päästä tekemään työtä yhteisen aatteemme eteen”

Jouni Gustafsson, 51, on valittu Uudenmaan Sosialidemokraattien uudeksi toiminnanjohtajaksi. Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI:n toiminnanjohtajana työskentelevä Gustafsson aloittaa uudessa tehtävässään toukokuussa. – Odotan suurella innolla, että pääsen tekemään työtä yhteisen sosialidemokraattisen aatteemme eteen Uudellamaalla. Minulle on tärkeää päästä työssäni tukemaan niitä…
Lue lisää

SDP:n Hyvinvointialueita koskeva poliittinen malliohjesääntö ja ehdokasasettelu

Hyväksytty SDP:n puoluevaltuustossa11.4.2021 Helsingissä Sääntöperustaisuus Puolueen sääntöjen 40 § mukaan puoluevaltuusto päättää suorittamiensa tilannearviointienperusteella kulloinkin tarpeellisista taloudellisista, poliittisista ja järjestöllisistäratkaisuista.Ehdokasasettelukoskevat ohjeet perustuvat puolueen sääntöjen 33 §:ään, jonka mukaanmuissa yleisissä vaaleissa puoluevaltuuston hyväksymä vaalijärjestys määrittääjäsenäänestyksen tarkemmat ohjeet.Piirin yleinen toimivalta tätä ohjesääntöä…
Lue lisää

SDP julkaisi jälleenrakennuksen suuntaviivat koronan jälkeen

VAHVEMPI SUOMI UUTEEN KASVUUN Koronapandemia on padonnut matkustajavirrat ja täyttänyt sairaalat ympäri maailman. Virukseen on kuollut jo yli 2,5 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ja se on aiheuttanut syvimmän maailmantalouden taantuman sitten 1930-luvun. Suomi on toistaiseksi pärjännyt pandemiassa niin terveysturvallisuuden kuin talouden…
Lue lisää

SDP:n puoluevaltuusto vaatii pikaista tukea kulttuuri- ja tapahtuma-alalle

Monet kulttuurialojen työntekijät ovat olleet vailla työtä ja menettäneet toimeentulonsa pandemian alusta lähtien. Vaikka erilaisia koronatukia on myönnetty laajasti, on aloilla edelleen paljon väliinputoajia. Liian moni yksinyrittäjä ja freelancer on jäänyt ilman tukea. Koronapandemian pitkittyessä kulttuuri- ja tapahtuma-alan sekä yksittäisten…
Lue lisää

Uudenmaan Sosialidemokraatit hakee uutta toiminnanjohtajaa

Uudenmaan Sosialidemokraatit ry on Uudenmaan vaalipiirin alueella toimivien SDP:n kunnallisjärjestöjen ja puolueosastojen muodostama piirijärjestö. Piiri koostuu noin 80 jäsenosastosta ja se toimii 25 kunnan alueella. Edistämme Uudellamaalla sosialidemokratian päämäärää, vapauden, tasa-arvon, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa. Siinä jokainen toimii kykyjensä mukaan…
Lue lisää

Uudenmaan Sosialidemokraatit: Ruuhkamaksuja ei ole syytä ottaa käyttöön

Uudenmaan Sosialidemokraatit ei kannata ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Ruuhkamaksut iskisivät rajuimmin töiden perässä pendelöiviin pieni- ja keskituloisiin sekä pienyrittäjiin. Maksuilla olisi myös varsin pieni merkitys koko maan liikenteen päästövähennysten saavuttamisessa. Uudenmaan sosialidemokraatit otti asiaan kantaa 28.3.2021 kevätpiirikokouksessaan. Hallitusohjelman mukaisesti Suomessa valmistellaan…
Lue lisää

Kuntavaalien ehdokaslistojen jättöpäivä -jännitys tiivistyy vaalien siirtymisestä huolimatta

Tänään on vietetty monelle merkittävää päivää politiikan saralla, kun kuntavaalien ehdokaslistat on jätetty kuntien keskusvaalilautakunnille. Tästä päivästä on perinteisesti alkanut vaalien loppukiri. Tänä vuonna on toisin, sillä kuntavaaleja siirretään nopeasti pahenevan koronavirustilanteen takia. Aikataulumuutoksesta huolimatta kuntavaalit lähestyvät ja jännitystä on…
Lue lisää

Esitys: Kuntavaalit siirretään kesäkuuhun

Oikeusministeriö tiedottaa, että kuntavaalit siirtyvät kesäkuulle, ennakkoäänestys pitenee kahteen viikkoon. Kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannattaa kuntavaalien siirtämistä kesäkuulle. Tiedotteen mukaan siirron syynä on huoli terveysturvallisuudesta. Hallitus tekee asiaa koskevan esityksen oikeusministeriön valmistelusta. Kuntavaalien siirrosta päättää eduskunta. SDP kommentoi vaalien siirtoa Facebook-sivuillaan…
Lue lisää

Uudenmaan ja Helsingin sosialidemokraatit järjestävät jälleen yhteisen Järjestöpäivän

Jo perinteeksi muodostunut Alueellinen järjestöpäivä kerää jälleen yhteen Helsingin ja Uudenmaan sosialidemokraattien aktiivisia toimijoita. Tänä vuonna Järjestöpäivä toteutetaan yksipäiväisenä ja turvallisesti etäyhteyksin. Tarjolla on laaja kattaus osaavien asiantuntijoiden välittämää osaamista. Tartu tilaisuuteen ja tule syventämään osaamistasi matkalla kohti kuntavaaleja. Ilmoittaudu…
Lue lisää

SEDEC-valiokunnan puheenjohtaja Anne Karjalainen: “Koronakriisistä ei saa tulla sosiaali- tai tasa-arvokriisiä.”

Keravalaisen valtuutettu Anne Karjalaisen (sd) lausunto hyväksyttiin Brysselissä kuntia lainsäädäntötyössä edustavan alueiden komitean täysistunnossa, johon osallistui myös sosiaali- ja työllisyyysasioista vastaava komissaari Schmit. ”Vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi” lausunnon tavoitteena on antaa paikallinen ja alueellinen näkökulma Euroopan sosiaalisten oikeuksien…
Lue lisää