Uudenmaan liiton demariryhmä järjestäytyi – johtoon Jussi Kukkola ja Eveliina Heinäluoma

Ajankohtaista 14:36

Uudenmaan liiton uusi maakuntavaltuusto järjestäytyi 29.8. Helsingissä. SDP:n valtuustoryhmä valitsi puheenjohtajakseen Jussi Kukkolan Hyvinkäältä ja varapuheenjohtajaksi Eveliina Heinäluoman Helsingistä.

Maakuntavaltuuston 80 jäsentä koostuvat Uudenmaan kaupunkien- ja kuntien valtuutetuista. SDP:llä valtuustossa on 14 paikkaa. SDP on maakuntavaltuuston 3. suurin ryhmä.

– Kiitän ryhmäämme luottamuksesta. Alkava maakuntavaltuustokausi on aiempia merkittävämpi maakuntauudistuksen vuoksi. Ryhmämme lähtee aktiivisella ja vuorovaikutteisella otteella vastaamaan Uudenmaan alueen haasteisiin. Uusimaa on koko Suomen kannalta merkittävin kasvun ja elinvoimaisuuden lähde, Jussi Kukkola toteaa.

– Maakuntavaltuusto on tärkeä yhteistyön areena koko alueen valtuutetuille. Kaupungistuminen on 1,6 miljoonan asukkaan Uudenmaan ja varsinkin pääkaupunkiseudun positiivinen haaste, jossa demareiden tulee tehdä laajalla rintamalla yhteistyötä. Maakunnan sisäistä yhteistyötä tiivistämällä SDP voi vaikuttaa esimerkiksi asumisen hintaan ja siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös jatkossa ihmisiä lähellä, Eveliina Heinäluoma painottaa.

Maakuntavaltuuston ensimmäisessä kokouksessa valittiin myös maakuntahallitus ja valtuuston puheenjohtajisto. Maakuntahallituksessa SDP:tä edustavat Kaarin Taipale Helsingistä, Irma Pahlman Hyvinkäältä ja Kimmo Kiljunen Vantaalta. Valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Leena Luhtanen Espoosta.

 

SDP:n maakuntapäättäjien ryhmäkuva

Jussi Kukkola ja Eveliina Heinäluoma.