Piirikokouskutsu

Ajankohtaista 15:10

Uudenmaan Sosialidemokraatit ry:n syyspiirikokous pidetään Lohjan Laurentius-salissa (Kirkkokatu 6, 08100 Lohja) lauantaina 11.11.2017 kello 10.00 alkaen (aamukahvi 9.15 alkaen). Poliittisen tilannekatsauksen piirikokouksessa esittää puolueen puheenjohtaja kansanedustaja Antti Rinne.

Alueryhmille on varattu kokoontumistilat kokouspaikalla klo 9.00–10.00.

Kokouksen täysivaltaisia edustajia ovat puolueosaston syyskokouksessa piirijärjestön sääntöjen
9 §:n edellyttämällä tavalla vuodeksi 2017 valitut piirikokousedustajat.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 12. §:n syyskokoukselle kuuluvat asiat:
– valitaan piirihallituksen jäsenet
– hyväksytään talousarvio vuodelle 2018
– vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2018
– käsitellään piirikokoukselle tehdyt aloitteet
– tuleviin vaaleihin valmistautuminen osana toimintasuunnitelmaa

Aloitteita varsinaiselle piirikokoukselle voi tehdä piirijärjestön alueella toimivan puolueosaston jäsen, puolueosasto, kunnallisjärjestö, piirihallitus ja puoluehallitus. Aloitteet on toimitettava kirjallisesti piirihallitukselle viimeistään kuusi viikkoa ennen piirikokousta, eli 29.9.2017 mennessä.

Piirihallituksen on toimitettava kokousmateriaalit sekä aloitteet ja niistä antamansa lausunnot kunnallisjärjestöille, puolueosastoille ja piirikokousedustajille viimeistään kahta viikkoa ennen kokousta.

Helsingissä 28.8.2017
Uudenmaan Sosialidemokraatit ry

Piirihallitus

Anne Karjalainen puheenjohtaja

Pekka Tuuri toiminnanjohtaja